Tämä on koearvostelu, jonka lähetin Suomen asiallisimpaan tietokonepelilehteen, Pelitiin. Haaveilin tietenkin peliarvostelijan loistokkaasta urasta, mutta vaikka kuinka odotin postiluukun alla rahaa, rikkauksia ja punaista mattoa, ei mitään koskaan kuulunut.

Päivitys 02.01.2003: Itse asiassa "mitään koskaan" on aina rajusti sanottu. Nimittäin kun aikani kinusin ja itkin, sain sitä kuuluisaa palautetta. Lyhyesti ottaen arvostelussa on se vikana, että siitä puuttuu ns. punainen lanka. Keskityin nippeleihin enkä kertonut mikä peli on.

Tulin samalla todistaneeksi sen, että ihminen voi oppia virheistään, vaikka sitä ei äkkiseltään uskoisi. Jatkoin nimittäin Pelit-lehden spammaamista koejutuillani, ja nyt olen saanut jo parisen arvostelua lehteen saakka.

Thief: The Dark Project 1.14 / 1.33

Onko tapanasi hoitaa ongelmat potkimalla ovet sisään ja lataamalla ympäristö täyteen lyijyä? Tekeekö mielesi poistaa raketinheittimen varmistin, kun näet silmäkulmassasi liikettä? Jos vastaus on myöntävä, tiedossa on kova koulu, kun pimeys on paras ystäväsi ja äärimmäinen varovaisuus ainoa tapa pysyä elossa. Tervetuloa Thiefin maailmaan.

Kun mystiset Keeperit nappaavat orvon Garretin epätoivoisesta näpistysyrityksestä, käynnistyy tapahtumavyyhti, jonka purkautuessa mikään ei ole varmaa. Keeperit tarjoavat katunuorelle mahdollisuuden astua pimeiden varjojen ja näppärien sormien valtakuntaan, jalostaen Garretin luontaisia taipumuksia ja kouluttaen hänestä lopulta varkaan vailla vertaa.

Garret ei kuitenkaan pitkään siedä tiukkoja sääntöjä, vaan päättää hyljätä auttajansa ja ryhtyä freelancer-varkaaksi. Hän etenee yhä laajempiin keikkoihin saadakseen kaiken, mistä on nuoruutensa joutunut olemaan paitsi: rahaa, rikkauksia ja valtaa. Uraputki ei kuitenkaan muodostu helposti, ja pian Garret on sekaantunut itseään suurempaan juoneen, joka sisältää kieroja työnantajia, epäonnisia keikkoja ja pelkoa. Paljon pelkoa.

Hiljaa hyvää tulee

Kuten Looking Glassin aiemmissa peleissä, myös Thiefissä on tärkein klassikon statukseen vaadittava seikka kohdallaan: pelin tunnelma on niin tiivis, että hengittäminen tahtoo unohtua. Tämä on suurelta osin peliin kehitetyn erinomaisen äänimaiseman ansiota. Kun askelten kopse (tai laahustava läiske) lähestyy, on parasta singahtaa lähimpään varjoon ja pysyä hiljaa, tai elo käy kovin lyhyeksi.

Ääniin on todella panostettu. Vartijat höpisevät, keskustelevat ja viheltelevät partioidessaan ympäristössä, zombiet urahtelevat ja jokaiden otus pitää persoonallista ääntään liikuskellessaan. Äänet toimivat myös vastustajana: kovia, metallisia pintoja on vältettävä, sillä niissä pienikin askellus kajahtelee liian kovaa, eikä puulattiallakaan sovi lujaa pinkoa.

Jos Garret huomataan, alkaa kajahdella käskyjä ja uhkauksia, ja lopulta karjutaan kaverit apuun. Portaita pitkin kopistelevia apujoukkoja karkuuttaessan on suorastaan pakko luottaa kuuloelimiinsä, sillä taaksepäin kurkistelulle ei ole aikaa. Äärirealismiin ei ihan ole ylletty: vaikka vihulaiset hanakasti tulevatkin tutkimaan epäilyttäviä ääniä, esimerkiksi ovien narinaa ei noteerata mitenkään.

Vaikka en omakohtaisesti päässyt kokeilemaan, kuulemani mukaan Thief on yksi parhaiten uusien äänikorttien 3D-ominaisuuksia hyödyntävistä peleistä. Stereonakin on helppo tunnistaa, mistä suunnasta ja kuinka kaukaa äänet kuuluvat. Pimeässä huoneessa kuulokkeilla pelaaminen lienee jo mielenterveydelle vaarallista.

Päätä, ei nyrkkiä

Pelin olennainen osa on ruudun alaosassa kiiltelevä jalokivi, joka värillään kertoo, milloin ollaan liian valoisassa paikassa tai liian äänekkäitä. Musta jalokivi ilmaisee Garretin olevan täysin pimennossa ja moisessa tapauksessa vartijat voivat astella puolenkin metrin päästä tajuamatta mitään. Joillain otuksilla on herkemmät vaistot ja epäkuolleet tuntuvat havaitsevan tunkeilijan helpommin kuin elävät.

Harvoissa peleissä hiiren liitokset natisevat pelkästä tapahtumien odottelusta ja seuraavan nurkan taakse kurkistamisen pelosta. Vaan Thiefissä kerrassaan ON pelättävä, koska Garret ei kestä kurmotusta kuten avaruusmariini-, tai muut machotoverinsa. Yhden vartijan kanssa miekkasille joutuessaan mahdollisuudet ovat vielä siedettävät, mutta jos varkaan havaitsee useampi, on päästävä karkuun ja äkkiä.

Vihulaisten tekoäly on useimmiten mainio. Kun huolimaton varas metelöi liikaa tai erehtyy liian valoisalle alueelle, ei vihollinen ryntää välittömästi kimppuun. Epävarmoissa tapauksissa se saattaa käydä tarkkaavaisemmaksi ja ryhtyä tutkimaan aluetta. Jos havainto on selvä, tehdään hälytys tai muuten vain kutsutaan apuvoimia paikalle. Ja vaikka saisitkin pamputettua vartijan, on tiedoton ruumis heivattava jonnekin pois muiden silmistä tai taas ollaan ongelmissa.

Tappamiseen kannattaa ryhtyä vielä harvemmin, sillä verijäljet ovat hankalasti piilotettavissa. Vaikeimmalla tasolla tappaminen on muutenkin pannassa: eksperttinä pelatessa ei koko pelin aikana saa nitistää yhtään ihmisolentoa. Siinä sitä on työmoraalia. Muita vaikeustason kohottamisen vaikutuksia ovat mielenkiintoisesti tehtävään liittyvien vaatimusten lisääntyminen (pelasta vanki JA varasta arvoesineet JA selviä ulos huomaamatta) sekä kulmilla lojuvien varusteiden puute.

Pelissä on mukana myös alkeelliset osumapaikat: varkaalle ominaisen backstab-tyylin lisäksi esimerkiksi zombieiden arka paikka on vatsa (tai sen puutteessa pilkottava selkäranka) ja heikommat viholliset tipahtavat yhdestä kaulaan/päähän osuneesta nuolesta.

Varjoissa vapaan maailman

Äänimaailmaa viilatessa pelin visuaalinen puoli on ilmeisesti jätetty toisarvoiseksi. Polygoneja on viljeljy vain tyydyttävä määrä. Osa hahmoista on ikävästi kirveellä veistetyn näköisiä, mutta onneksi onnistunut animaatio pelastaa paljon. Esimerkiksi nuolen masuunsa saanut kohti juokseva luukasvoinen vartija todella rojahtaa maahan, eikä vain kupsahda vähäeleisesti nurin.

Vaikka Thiefin grafiikkamoottori ei olekaan teknisesti uusinta uutta, on huomattavissa kirjoista tuttu ilmiö: mielikuvitus korvaa puutteet. Kun varvastelee pahan riivaaman katedraalin homeisia käytäviä, ei jostain läheltä kantautuva pirullinen kuiskinta tuo mieleen tylsää polygonikasaa. Ehei, vaan todellisen demonin, jonka suurinpana toiveena on repiä pelaajan sielu riekaleiksi.

Yleinen graafinen olemus tehostaa pelin jännittävää tunnelmaa. Pelissä pääsee harvoin nauttimaan pirteistä ja valoisista sävyistä. Tämä on toki perusteltua, koska varkailla lienee tapana liikkua öisin ja viihtyä muutenkin paikoissa, jonne on helppo sulautua.

Kenttien välissä esitettävien juonta kuljettavien välianimaatioden tekninen toteutus on toinen nitkuttamisen aihe. Nykypäivänä liikkuvan kuvan pakkausmenetelmät ovat kehittyneet niin, ettei kokoruudun videon näyttämisen tarvitse olla häiriöistä VGA-tasoistua suttua. Silti, sumeudenkin alta paljastuu erittäin hieno ja persoonallinen tyyli, jolla välidemot on toteutetty. Ovelasti käsin piirrettyä kuvaa, 3D-animaatiota ja videota sekoittava animaatio on kaukana useimpien nykypelien kliinisen renderöidyistä pätkistä ja taustalla soiva industrialia, rokkia ja keskiaikaisia soittimia hyödyntävä musiikki täydentää antia loistavasti.

Välineurheilua

Garretin toimia estelemässä on kentästä riippuen monia olentoja. Ihmisvartijoita kartanoissa ja temppeleissä, zombieita ja muita epäkuolleita hylätyillä ja kirotuilla alueilla sekä valikoima muita otuksia, kuten tulielementaaleja ja jättiläishämähäkkejä. Garret pärjää harvoille suorassa käsikähmässä, ja parempi onkin parhaaseen hämärämiestyyliin pyrkiä olentojen taakse miekan tai pampun kanssa.

Mahdollista on myös ampua jousella pimeistä nurkista silläkin ehdolla, että pimeydessä aseitaan käyttelevä näkyy useampiin silmiin kuin hiljaa paikallaan seisova. Ja oikeaoppisessa kaaressa lentävillä nuolilla ei kiireessä ole helppo osua.

Varkaan varusteisiin kuuluu erilaisia monikäyttöisiä nuolia: esimerkiksi vesinuolilla voi sekä sammuttaa soihtuja että putsailla verijälkiä tai pyhällä vedellä varustettuna räjäytellä zombieita. Sammalnuolet hiljentävät kaikuvat askeleet ja köysinuolella voi kivuta muuten pääsemättömiin korkeuksiin.

Lisäksi tehtävien suorittamista on avustamassa esimerkiksi väläyspommeja, miinoja ja erilaisia juomia, joilla voi saada hetkellistä nopeutusta tai vaikkapa mahdollisuuden hengittää veden alla.

Varusteisiin löytää lisäyksiä kenttiä kolutessa ja tehtävien välillä voi tuhlata ryöstösaalistaan kauppiaan luona. Joskus kaupan on myös vihjeitä tehtävien suorittamisen tai isompien aarrekätköjen löytämiseen. Kentistä on siis syytä riipiä mukaansa kaikki kiiltelevä ja ympäristössä tallustelevien rahapussit kannattaa myös kerätä parempaan talteen.

Jos vartijan vyöllä roikkuva avain osoittautuu liian hankalaksi pihistää, ei hätää: Garretillla on pelin edetessä käytettävään tiirikkasarja, jolle moni lukko hetken ahertamisen jälkeen antautuu. Ovia ei saa uudelleen lukittua, mutta takaa-ajajiansa voi hidastaa kasaamalla tynnyreitä ja laatikoita ovien eteen.

Vaaralliset tehtävät

Thief on keskimääräistä haastavampi peli, joskin helpoimmalla vaikeustasolla ainoastaan kahdentoista kentän viimeisimmät tekivät enemmän tiukkaa. Silti tehtävän suorittamiseen hujahtaa helposti tunteja, ja jos aikoo tutkia paikat läpikotaisin, Thiefiin saa varmasti upotettua 40+ pelituntia. Oletettavasti vaikein taso tarjoaa haasteita paljon pidempään.

Kentät ovat Thiefissa laajoja, minkä ansiosta peliin syntyy miellyttävän vapaa tunnelma; Tutkittavaa riitää, ja etenemisreittejä voi valita mieltymyksensä ja varusteidensa mukaan.

Tehtävien välillä pyörähtävissä välipätkissä selviää juonen lisäksi se, mitä seuraavan tehtävän tavoitteisiin kuuluu. Tarkkoja ohjeita ei kuitenkaan anneta, joten pelaaminen on todella yksinäistä. Vihjeet löytyvät pelistä: pöydillä lojuvista kääröistä, vartijoita salakuuntelemalla tai raa'asti päättelemällä. Kaikki keinot ovat käytettävissä.

3D-shootereiden millintarkkojen karttojen hemmottelemana minä olin yhtenään hukassa, sillä Thiefin kartat ovat satunnaisia lappusia tai kuulopuheiden perusteella piirrettyjä luonnoksia: mitä vain Garret on onnistunut hyppysiinsä saamaan. Kartalla näkyy osapuilleen missä päin ollaan, mutta useimmiten paikat on pakko tutkia ja painaa mieleensä. Vakiovarusteisiin kuuluvaa kompassia kannattaa todella hyödyntää. On hieman noloa suuren ryöstön jälkeen käännähtää väärästä kulmasta ja juosta suoraan vartijoiden syliin.

Thiefin tehtävät on suunniteltu rakkaudella: toistensakaltaisista puitteista huolimatta samanlaisia tehtäviä ei juuri ole. Mukana on muutama helmikin, esimerkiksi eräs, jossa Garretin täytyy huomaamatta seurata salamurhaajia heidän päämajaansa. Liian iholla kiinni pysytellessä seurattavat tulevat epäluuloisiksi, mutta kauaskaan ei voi jättäytyä, koska kaupungin kujille häviää niin helposti. Toisessa elokuvamaisen jännittävässä tehtävässä varkaamme soluttautuu pappisopiskelijaksi naamioituneena temppelikompleksiin kieroin taka-ajatuksin.

Erinomaisia sydämenpysäyttäjiä ovat joissain tehtävissä olevat ansat: kun hipihiljaisuuden keskeltä rämähtää piikeillä höystetty metallipalkki päin näköä ja naapurit heräävät öiseen kiljahdukseen, oppii varmasti katsomaan tarkemmin mihin astuu.

Kärsivällisyys, tärkein hyve

Se, mitä Thiefin pelaaja eniten tarvitsee, on harjaantunut kärsivällisyys. Sitä tarvitaan vartijoiden kiertelytottumuksia seurataessa, tarkka-ampujan ammattia harjoittaessa sekä paikkojen tutkimisessa ennen toimiin ryhtymistä. Niin, ja tallennuksien latautumisen odottelussa. Varovaisuus senkun yltyy ja talleta-lataa-rumba hälvenee, kun nalkkiin jäämisen hinnaksi tietää tavallista pidemmän odotusajan ja kiintolevyn rouskutuksen kuuntelun. Quick Save toimii sähäkästi, mutta Thiefissä Quick Load kuulostaa sarkasmilta.

Yksi ainoa harmistuskynnyksen ylittänyt asia on se perinteinen itkuvirren aihe, nimittäin tekoäly. Lähitaisteluasein varustautuneet viholliset ovat liian avuttomia jousella ammuskelevaan varkaaseen verrattuna kun varas on korkealla tai ylittämättömän esteen takana. Joskus he osaavat hakea jousellisen sotilaan avukseen, mutta useimmiten miekkamiehet seistä tapittavat tai pyrähtelevät hermostuneena kunnes kuukahtavat nuolisateeseen. Saisivat edes yrittää piiloon, penteleet.

Graafisen hienostelemattomuuden ansioista konevaatimukset ovat kohtuulliset: omalla P2-350:lläni peli pyöri kaiken kaikkiaan erinomaisesti; mitään pätkimistä tai nykimistä ei ollut havaittavissa. Ainoa tekninen moka sattui noin kahdeksannen kentän kohdalla, kun tallennukset eivät enää latautuneet. Asiaan auttoi versiopäivityksen (1.33) asentaminen, jonka jälkeen pelaaminen oli täysin bugitonta. Tallennukset tosin unohtivat missä olin ja siirtyivät kaikki kenttänsä alkuun.

3D-genren todellisena uudistajana Thief on enemmän kuin onnistunut, mutta liipasinsormen kutinaan kannattaa hankkia jotain muuta. Lymyily ja piilosilla olo ei ollut naperonakaan näin jännittävää.

Hyvää: Tunnelma, omaperäisyys, äänimaailma
Huonoa: Pienet realismipuutteet (tekoäly)
Tiivistettynä: Erinomainen jännittävä ja persoonallinen hiiviskelypeli
Pisteitä: 92